Kukkia jalkapohjiin: reikäisten villasukkien uusi elämä

Olen hirveän laiska parsimaan sukkia – usein mieluummin puran sukan langaksi ja neulon uudestaan kuin paikkaan – ja siksipä reiät pääsevät helposti kasvamaan suuriksi ja hankalasti paikattaviksi. Eräiden luonnonvaaleiden lempipitsisukkieni puhki kuluminen on kuitenkin harmittanut jo pidemmän aikaa, enkä ole halunnut purkaa niitä. Koska tämän kohta päättyvän vuoden käsityötekniikka on ollut parsiminen, päätin ryhdistäytyä jaJatka lukemista ”Kukkia jalkapohjiin: reikäisten villasukkien uusi elämä”

Lankaisia joululahjoja

Joululahjat on (viimein) saatu kaikki perille, joten nyt lahjaneuleista voi julkaista kuvia. Tänä vuonna tuntui, että olen antanut ihan viime vuosina niin paljon sukkia, että enimmäkseen oli hyvä keksiä jotakin muuta, tosin muutamat sukatkin tuli annettua. Kaiken muun kiireen keskellä en myöskään ehtinyt muistaa niin monia käsitehdyillä lahjoilla kuin olisin halunnut. Osa ohjeista on omia,Jatka lukemista ”Lankaisia joululahjoja”

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus